Vanha koira oppii uusia temppuja vol. 1

Oon tässä muutamana päivänä ajatellut, että pitäisi taas kirjoittaa jotain. Äitikin kyseli, että onko häneltä mennyt ohi mun kirjoituksia. Sanoin että en oo kirjoittanut. Hassua muuten, että äiti haluais vielä lukea jotain, kun melkein joka päivä on tässä käynyt auttamassa. Ei vaan ole huvittanut kirjoittaa. Sitäpaitsi mieli olisi tehnyt vain valittaa. Nyt ajattelin miettiä jotain myönteistä.

Okei, eli lähtökohtaisesti systeemit on mennyt ihan uusiksi leikkauksen jälkeen. Mulla on käytössä vain toinen jalka, ja molemmat kädet kiinni kepeissä. Check. Ainoa "toiminto", jossa tunnen itseni ns. normaaliksi, on se, kun makaan sängyssä selälläni. Siinä se about sitten onkin. Kaikki muu on enemmän tai vähemmän tuskaa. No niin, ettei nyt sit kumminkaan menis valittamiseksi.

Aluksi en päässyt suihkuun moneen päivään. Mulla on kylpyamme, johon ei ollut mitään mahdollisuutta päästä, koska en saanut polvea koukistettua, ja kipu oli... No sitä oli paljon. Parin päivän päästä leikkauksesta piti kuitenkin avata sidos polvesta, ja jotenkin saada suihkutettua polvea. Äiti ja Hannele-täti oli täällä auttamassa mua, ja täti haki parvekkeelta keittiöjakkaran kylpyhuoneeseen. Sain sitten terveen jalan, jakkaran ja tietysti keppien avulla ponnattua itseni istumaan pesukoneen päälle. Siitä sain jotenkin jalan ammeen kaiteen yli, ja täti sitten suihkutteli polvea.

Vielä viimeinen lappu pois...

Sieltähän paljastui jotain nättiä...

Hoplaa, polvi on suihkussa!

Sitten olis pitänyt vielä päästä suihkuun, ja saada hiukset pestyä! No se onnistui sitten sinä päivänä, kun olin jo sopinut, että täti tulisi mua hakemaan iltapivällä ja veisi mut ystäväni kampaamolle pesettämään hiukseni ja äitin luo suihkuun. No siinä päivällä yksin ollessani sisuunnuin, ja päätin kokeilla ihan itse. Fiksua se ei siinä kohtaa kyllä ollut, totesin sen melkein heti, kun kompuroin ammeeseen. Sainkin tädiltä satikutia, kun olin moiseen yksin lähtenyt. Puolustuksena mulla oli se, että otin puhelimen pesukoneen päälle siltä varalta että tarvis soittaa apua. En kunnolla muista enää, miten ammeeseen oikeen pääsin ekan kerran, mut sen muistan, että olihan se aikamoinen hasardi operaatio. 

Nykyään mää konkkaan kipeän jalan ammeen reunan yli siten, että saan kepeistä tukea, kun istun ammeen reunaan. Sitten jätän kepit nojaan lavuaariin, ja astun varovasti tervellä jalalla ammeeseen. Sit koitan vaan pysyä pystyssä yhellä jalalla. 

Hiuksia pestessä joutuu kyl välillä istumaan, kun jalka väsyy. Mulla kun kestää näissä hiuksissa jonkun aikaa... Siinä on sitten sovittamista, ettei jalka mene liikaa koukkuun, kun on liikerajoitus päällä.  Onneks ylös pääsee ottamalla ammeen reunoista kiinni. Ammeesta pääsee taas pois kun laittaa kipeän jalan reunan yli, ottaa lavuaarista ja pesukoneesta tukea ja istahtaa taas varovasti ammeen reunalle. Sit vaan pitää heittää tervekin jalka reunan yli ja astua terveellä jalalla. Enää ei tarvi kuin napata kepit mukaan. Hei se toimii!