Jos joku muistaa vanhan valokuvamainoksen tunnarin, niin tietää, mikä melodia mulla soi päässä just nyt. "En enää jaksa odottaa, ei kauempaa, ei kestää saa..." Viikon päästä mulla on polvileikkauksen jälkitarkastus, ja kepit pitäis sen jälkeen saada jättää Hatanpään apuvälineyksikköön.
Viisi viikkoa keppien kanssa pelleilyä takana, ja hermo on kireellä. Yks kaunis päivä kaikki on ihan jees, mut välillä ei luonnistu mikään ja itku ei oo kaukana. Tuskaista toimintaa. Pari viikkoa olen saanut varata jalalle puolipainolla, mutta pienikin virheliike vihlaisee. Muutaman kerran olen kepeillä kompuroinut sen verran huolella, että... auts! Tällä hetkellä tuntuu vielä mahdottomalta skenaariolta, että viikon päästä pystyisin astumaan jalalla ilman tukea.
Polvessa on ulkopuolella ihan siistit arvet, mutta pitkä matka on edessä vielä, jotta syvemmällä polvessa olisi kaikki ok. Polvibileet taitaa mennä sinne joulukuulle helposti. Kriteerinä bileille on se, että pystyn tanssimaan pöydillä. Niitä bileitä odotellessa voi vaikka... odottaa lisää. Ei mulla muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti