Mitä tapahtuu kun normaalisti paikasta toiseen suhaavan polvi rusahtaa?

Vastaus on yksinkertainen: Kyllähän se **tuttaa. Helsinki Samba Carnaval -kilpailua varten valmistelut ovat kuumimmillaan. Pukua on hitsattu, liimattu ja ommeltu ja vielä kerran ommeltu, ja edellisestä syksystä lähtien on tehty duunia tanssipaikan eteen. On vedetty tunteja, on talkoiltu, on opeteltu biisiä ja treenattu. Toinen jalka ikään kuin on jo tanssimassa kulkueessa, korkkarit jalassa mukulakivillä. Mutta se toinen ei. Oikeesti.

Vastaus on yksinkertainen: Kyllähän se **tuttaa. OnceInALifetime, korostan, OnceInALifeTime Cheerleading-projektin loppuhuipennus - hyväntekeväisyysshow on tulossa, ja treenattu on edellisestä syksystä lähtien. Toinen jalka ikään kuin on jo siellä lavalla, joustamassa kun otetaan heittoa koppiin. Mutta se toinen ei. Oikeesti.

Vastaus on yksinkertainen: Kyllähän se **tuttaa. Mutta ei se luovuta. Se kuvittelee, että kyllä se tanssii sitten Ruusun Karnevaaleilla loppukesästä. Toinen jalka ikään kuin on jo jälleen siellä mukulakivillä. Mutta se toinen ei edelleenkään. Oikeesti.

Vastaus on yksinkertainen: Kyllähän se **tuttaa. Mutta suhaa se silti about just sen verran minkä vaan pystyy. Polven mielestä varmaan liikaakin. Ikään kuin se olettaisi, että ihmisen pitää siinä kohtaa jäädä kotiin makaamaan kuukausitolkulla. Mutta se toinen ei todellakaan oleta. Oikeesti.

Vastaus on yksinkertainen: Kyllähän se **tuttaa. Se tekee mitä suomalainen tekee, kun näin käy. Toinen käsi ikään kuin on jo avaamassa korkkia. Mutta se toinen onkin jo avannut sen. Oikeesti.