Rapsahduksen jälkeen lääkäristä lääkäriin

Seuraavana päivänä lääkäriin...

Jos muistan oikein, oli polvi vasta rusahduksesta seuraavana aamuna eli 2.4. kunnolla kipeä ja turvonnut. Marssin - tai no oikeastaan ontuen tallustin Tammelakeskuksen terveysasemalle heti aamulla, koska puhelimitse ei aikaa lääkärille löytynyt. Sairaanhoitajan kautta sain päivystysajan. Lääkäri kyseli tapahtuneesta, ja näytin tietysti oikealla jalalla hyppyliikkeen, jossa polvi rusahti. Hän kysyi oliko mulla ollut aiemmin polvivaivoja. Ja olihan mulla joitain oireita jo taustalla.

Muistan esimerkiksi Riikan Sambaile-tunneilta yhden samba-reggae -koreografian, jossa oli reippaita lantion kaseja, joissa mulla muutaman kerran vääntyi naama, kun polvea vihlaisi, kun se lonksahti kiertoliikkeessä. Taisin sitten sitä liikettä myöhemmin vähän varoa. Muutoin en ainakaan muista, että sambatessa olisi polveen sattunut, ja ohjaamillani tunneilla olen ottanut muiden lämmittelyliikkeiden osana polvilämmittelyliikkeitä, että kylmiltään ei ole lähdetty treenaamaan.

Viime syksynä lähdin mukaan Tampere Daredevils -cheerleadingprojektiin, jossa tehtiin treeneissä erilaisia lämmittelyjä. Kertaakaan en pystynyt kyykkykävelyjä lämmittelyissä tekemään, ja joku toinenkin liike sattui polviin. Lisäksi monesti kun nousin sohvalta ylös, polvi lonksahti, mutta se ei aiheuttanut kipua. Milloinkaan ei mitään suurempaa jumia ole polviin tullut, vaan kaikki yllämainitut kiputilat menivät aina yhtä nopeaa ohi kuin mitä olivat ilmestyneetkin. En siis ollut varsinaisesti huolissani polvistani, mutta olisi ilmeisesti pitänyt olla.

Lääkäri totesi oirehaastattelun jälkeen ykskantaan, että mulla on kondromalasia. Kondromalasia on polvilumpion reisiluuhun niveltyvän rustoisen nivelpinnan vaiva, jonka kehittymiseen vaikuttavat polven rakenteelliset häiriöt, esimerkiksi voimakas pihtipolvisuus tai reisiluun nivelpintojen erikorkuisuus. Lääkäri lykkäsi mulle kondromalasiasta jonkun paperin käteen, ja kirjoitti sairaslomaa sekä ohjasi mut fysioterapeutille, jolta sain sitten mukaani kyynärsauvat, koska kävely sattui, ja askelta piti keventää. Kondromalasia ei kuitenkaan selittänyt polven rusahdusta.

KKK

Piti vain kärsivällisesti hoitaa polvea kolmen koon taktiikalla (kylmä, koho, kompressio) ja seurata tilannetta. Ja näinhän mä teinkin, mutta kivut ja polven liikerajoitukset eivät hellittäneet: Ei ollut pelkoakaan, että olisin saanut jalkaani suoraksi tai koukkuun. Kyykkyynkään ei ollut mitään asiaa, ei lähellekään. Polvea myös jomotti, ja kävellä piti päkiä edellä keppien tai kepin kanssa. Kantapäällä jos kokeili astua, meinasi taju lähteä. Opettelin siis kävelemään uudestaan siten, ettei jalka vahingossakaan suoristunut, ja satavarmasti fysioterapeutin mielestä täysin väärin. No eipä ollut oikeen muutakaan vaihtoehtoa. Itseäni viihdytin tosi-TV:llä ja Panacodilla.

Ja taas ja taas ja taas ja taas...

Pari viikkoa tapahtuneesta oli pakko taas mennä lääkäriin. Hän laittoi mulle lähetteen röntgeniin, ja taisin siltä istumalta käydä Hatanpäällä kuvissa. Keppien kanssa hyppäsin Tammelakeskuksesta taksiin, ja muistan, että taksikuski kertoili mulle matkalla vitsejä, mutta en muista niistä enää yhtäkään. Hauska setä. No eihän niissä röntgenkuvissa mitään näkynyt, mutta eipä oireetkaan helpottaneet. Mulla oli kontrolliaika samalle lääkärille vielä myöhemmin. Seuraavaksi hän laittoi lähetteen ortopedille. 

Ortopedin vastaanotolle oli melkoinen jono, tai ainakin se tuntui pitkältä odotukselta. Aika taisi olla lopulta 28.5. Sitä ennen ehdin jo pariin otteeseen käymään lääkärissä polveen liittyen. Toinen oli Tammelakeskuskessa taas päivystysaika. Sain kesken koulutus/työpäivän järkyttävän päänsärky-pahoinvointi-sydämentykytys-hengenahdistuskohtauksen. Tämä johtui ilmeisesti polvikipuun saamistani lääkkeistä. 

Se lääkäri oli huippu, Scott nimeltään. Suostui ottamaan mut vielä työpäivänsä päätteeksi, kun "kioski oli jo kiinni", kuten hän sen mainitsi. Eikä hän sitä piruillakseen maininnut, vaan siksi, että hoitajat olivat jo lähteneet talosta. Mulla oli siis tasan kaksi vaihtoehtoa: joko ottaa hänen tarjoamansa apu vastaan, tai suksia kotiin kärsimään. Miksen ottaisi hänen apua vastaan? Koska hän itse mainitsi: "En ole pistänyt tsiljoonaan vuoteen, mutta kyllä ma osaan!" Ei siinä tilanteessa neulakammoinenkaan voinut kieltäytyä, sillä apua oli saatava. Joten ei muuta kuin piikkiä persuuksiin. Yksi hutihan siinä tuli, mutta lääkäri heitti siinäkin kohtaa niin hyvää läppää, että ei tullut uusia traumoja. Hah, ja tämä lääkäri istui risti-istuntaan lattialle mun eteen mittanauha käsissään. Mittasi mun pohkeet ja polvet, koska olin huolissani turvotuksesta. Mutta ei mulla ollut laskimotukkoa. Se kävi selväksi siinä, kun lääkäri demonstroi tuolillaan roikkuen, miltä näyttäisi laskimoveritulpan aiheuttamasta kehkoveritulpasta kärsivä ihminen. 

Mur!

Siitä toisesta lääkärikäynnistä en tässä kohtaa kerro. Tulen siitä aivan liian huonolle tuulelle, sen verran paskamaista kohtelua sain Acutassa. Niittaan sen stoorin myöhemmin. Se tapaus on nimittäin vieläkin kesken...

Viimeinkin!

Pääsin ortopedin vastaanotolle toukokuun lopulla, ja olin odottanut sitä kuin kuuta nousevaa. Olin aikaisemmin soittanut pariin otteeseen poliklinikalle ja yrittänyt saada vastaanottoajan nopeammin. Eipä onnistunut. Ortopedin huoneeseen astuessani oli kulunut seitsemän viikkoa tapaturmasta, joka ei muuten ollut tapaturma, koska vakuutusyhtiö niin sanoi. Muutoinhan olisin jo aikaa sitten ollut ortopedillä. No joka tapauksessa hän tutki polveni liikeradat ja kysyi muutaman kysymyksen. Hänen arvionsa mukaan kyseessä oli joko kierukka- tai rustovamma. Magneettikuvaus kertoisi enemmän. Olin todella tyytyväinen, että sain magneettiin lähetteen, mutta en siihen, että hoitaja kertoi siihen olevan 2-3 kk:n jono.