Oman elämänsä Aku Ankka

Lukkoonhan se meni

Polvi oli alkanut jäämään lukkoon yhä useammin. Ihan jostain mitättömästä pikkuliikkeestä ei sitten vaan tykännyt. Muistan, että puhuin Maikun kanssa facepuhelua, ja käänsin sängyllä kylkeä, ja lukkoonhan se meni. Muistan, että puhuin Tikkasen kanssa puhelimessa, ja kaivoin samalla kaapin toiseksi alimmalta hyllyltä jotain sambakrääsää. Ihan vähän jouduin kumartumaan, ja lukkoonhan se meni. Muistan, että käveltiin Makon ja Timon kanssa Hämeenkadulla pilkun jälkeen, ja lukkoonhan se meni. Muistan, että en puhunut kenenkään kanssa, enkä edes kävellyt, ja lukkoonhan se meni. Aloin meneen pieneen paniikkiin, joka kerta vähän enemmän. Tuntui, että polvi oli mennyt sijoiltaan, ja kipu oli pistävä. Jotenkin sain sen jumpattua auki lukosta, mutta pelkäsin, että joku kerta se sitten vaan jää lukkoon.

Soita ärsytykseen asti...

...oli mun motto sen jälkeen, kun kuulin magneettiin olevan jopa kolmen kuukauden jono. Yritin siis saada peruutusaikaa ja ylipäänsä nopeuttaa prosessia. Soitin sekä Hatanpään erikoispoliklinikalle että kuvantamiseen. Polilta kehoitettiin soittamaan kuvantamiseen. Kuvantamisesta taas pyydettiin soittamaan polille, ja mitä näitä nyt on. No soitinhan mä. Ja kun mä kerroin, että jotain taas polvelle oli käynyt ja lukkoonhan se meni, mutta jäi tosi kipeäksi eikä palautunut, niin polilta sanottiin, että se on sitten uus vamma ja pitää mennä uudestaan lääkäriin ja sieltä sitten lähete polille. No enhän mä tietenkään siihen suostunut. Ei sitten niin mitään järkeä. 

Soitin taas joku kaunis sateinen kesäkuun päivä sinne kuvantamiseen. Siinä kohtaa siellä oli mun numero, ja ne oli luvannut soittaa, jos tulee peruutusaikoja. Varmistelin tietysti, että onhan siellä mun tiedot edelleen ylhäällä, ja että eihän sattumalta olisi peruutusaikoja. No eihän niitä koskaan ollut.

Paitsi

Sitten kun mä olin kesäkuun alkupuolella kaksi päivää kestävässä koulutuksessa Helsingissä, niin tottakai niitä peruutusaikoja oli. Siis tottakai. 

Päivä 1:

- Niin et sinä sitten ihan vartissa ehdi tänne Hatanpäälle.
- No en ehdi.

Päivä 2:
- Se olisi tuossa reilun puolentoista tunnin päästä.
- No mä olen tänäänkin täällä Helsingissä, odotas mä katson nopeesti lähteekö Pendolinoa.
- Ai sä olet tänäänkin siellä! Tässä lapussa lukee, että sä olit eilen siellä.
- No mä olin eilenkin kyllä... Pendolino on just lähtenyt, en millään pääse.

Tässä kohtaa sallin antaa itselleni lempinimen: Oman elämänsä Aku Ankka.

Radiohiljaisuus